Näytetään tekstit, joissa on tunniste myynnissä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myynnissä. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. maaliskuuta 2016

Iloa työstä


On aivan huono omatunto, kun en ole päivitellyt kuulumisia pitkään aikaan tänne blogiin. Olen vain ollut niin uppoutunut työhön. On vaikea pitää työnä asiaa, jota rakastaa sydämensä pohjasta ja sielunsa syvyyksistä saakka! 
Tässä nyt alkaa mennä syvälliseksi. Mutta näin vain on. Olen onnellinen
joka kerta kun menen portaat alas kellariin pieneen pajaani. Nyt olen ottanut uuden tavoitteen: aion avata tänne kotiin kevään mittaan pikkuruisen kellarigallerian töilleni. Siis semmoisen mihin oikeasti toivon ihmisten tulevan käymään.Kyltikin ajattelin ripustaa tuvan seinään. Siinä sitten on kaksi puolta, paja auki, tervetuloa ja toinen puoli paja on juuri nyt suljettu. Kun kotona pitää työtään, pitää olla ja ottaa joskus aikaa vain omalle sakille. Pitää oikein tehdä päätös itsekseen, sillä muuten lipsahtaa olemaan töissä aina, vaikka on TAITEILIJAn lisäksi myös ÄITI ja VAIMO.

Galleriaprokkiksesta postailen kuulumisia myöhemmin sitten. Muistahan, että Rustiikkitupa löytyy myös instagramista, sinne tulee päiviteltyä melkein päivittäin kuvia. Tähän kuvaan ja tunnelmaan on hyvä päättää tämä mietiskelyhetki ja toivotella mukavaa loppuviikkoa kaikille.


Astioden kuviointia ennen raakapolttoa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lintusia

Rustiikkituvalla on kehitelty uutta sarjaa piirroshahmoni perusteella. Nimikin löytyy: What's up birdy???
 Tämä hupsu lintuu esiintyy keramiikassani kupeista lautasiin ja muihin käyttö- ja koriste-esineisiin. Jokaisessa esineessä tulee olemaan mukana linnun mietteitä kirjoiteltuna. 
Tässä esimakua ja lisää seuraa myöhemmin. 😊 Alemman upean kuvan on kuvannut luotyokuvaajani Marika, kiitos siitä.

Nämä tässä odottavat tällä hetkellä pohjaksi puista alustaa.

Valmis tilaustyö



lauantai 21. marraskuuta 2015

Tonttuja tositarkoituksella

Tonttuveljekset Taavetti, Toivo ja Onni etsivät hyvää kotia. Kaikki pojat ovat rauhallisia ja hiljaisia kavereita, joten eivät tule häiritsemään uuden perheen rauhaa mitenkään. Ovat myös juuri sopivan kokoisia kotitontuiksi, pituutta heillä on varpaista hiippalakin kärkeen n. 90 cm. Heidät on kasvatettu täysin yksilöllisesti käsityönä.
Mikäli olet kiinostunut tarjoamaan pojille kodin, laita viestiä Rustiikkituvan kasvattiemolle Facebookissa.
Pojat asuvat tällä hetkellä Seinäjoella, josta myös nouto tapahtuu. Postissakin pojat voivat matkustaa, miäli koti löytyy kauempaa.
Yhden tontun saa noutaa kotiinsa 35 euron vaivanpalkkaa vastaan.





Tässä poseeraa Taavetti



Tässäpä taas on Onni



Viimeisenä, muttei vähäisimpänä esittäytyy Toivo


Mukavaa viikonloppua toivottaa Rustiikkitupa!