Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 23.12.2015

Kukkasia


Floristina vuosia leipäni tienanneena minulle on olemassa vain yksi väri joulukukilleni: VALKOINEN. Vuosia jouluni väritulvan (lue punainen) keskellä viettäneenä valkoiset kukat vain ovat jotain puhdasta ja rauhoittavaa. Kävin ostamassa vain  muutamia minulle joulun tuovia kukkia ja kaivoin vanhoja kippoja ja koristeita kaappien perukoilta. Huomasin, ettei koristeissa ollut kauheasti valinnan varaa. Mutta päätin, että näillä mennään, eikä uusia haeta.

Siitä sitten aloin rakentamaan kolmeen eri tilaan tulevat asetelmat.

Vain kolme valkoista hyasianttia, lasiastia, viinilasissa suolaa ja tuikku, sekalainen seurakunta koristeita...


Kaksi jouluruusua, kori, koivua,hvua, höyheniä, pähkinöitä ja käpyjä. Jouluruusu on ehdoton suosikkini, se jaksaa kukkia puutarhaan istutettuna uskollisesti vuodesta toiseen ja täyttää kukkapenkin pohjaa ihanan tummanvihreällä lehdistöllään.

Yksi ritarinkukka, köynnöstuki, peltikippo, havua, koivua ja loput irtoavat koristeet

Siinä lyhykäisyydessään Rustiikkituvan jouluiset kukkivat. Mukavaa viimeistä valmistelupäivää ennen huomista jouluun hiljetymistä.


maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 22.12.2015

Kädet puhtaiksi

Vamistelin äsken joulusaippuaa. Varastosta löytyi Nature's Gardenin kaakaovoipohjaista saippuamassaa ja omenatuoksuöljyä, tummaa suklaata ja kanelia. Lisäksi minulla oli tähtimuotti, konvehtirasia ja juuttinarua. Niinpä tässä lyhyt selostus vaiheista.

Saippuamassa on Usasta tilattu,  Kanadassa valmistettu. Ostin kyseiseltä firmalta paljon tuotteita kynttilöihin, saippuoihin yms.

Pilkoin saippuamassan kulhoon ja sulatin mikrossa ja sekoitin tuoksun mukaan. Lisäilin osaan massaa suklaata ja kanelia.


Kaadoin kerroksittain erisävyisiä massoja muotteihin ja lisäsin juuttinarun ripustuslenkiksi puolessa välissä muottia. Konvehteihin ei narua tarvittu, joten vai  valu muottiin ja odottelemaan jäähtymistä.


Irroitin jäähtyneet ja jähmettyneet saippuat muoteistaan ja siistin reunat terävällä veitsellä. Sillä valmiita, nopeaa, kivaa ja saa persoonallisia saippuoita vaikkapa lahjoiksi. Mukaan voi laittaa kuivattuja yrttejä, kukkien terälehtiä, hedelmiä, mausteita yms.





lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 13.12.2015

Mustikkaiset koristeet


Metsästä löytyy aarteita! 
Tämän päivän luukun takaa kurkistavat mustikanvarvuista valmistetut kranssit.
 Itse pidän tästä materiaalista, koska se kuivaa siististi sotkematta ja on käsille mukava käyttää.

Ja kuinka ne syntyvät....

Tarvitset näihin kransseihin:
Mustikanvarpuja
Koivun- tai pajunoksia
Rautalankaa
Maalia ja/tai lakkaa spraypullossa
Sokeria
Nauhaa tai kangasta

Kiepauta oksista rautalangan avulla pyöreähkö kehikko

Kiinnitä mustikanvarvuista pieniä nippuja rautalangan avulla kehikkoon. Ulkoringille hieman isompia kuin sisäringille.

Käy koko kehikko läpi ja päätä lanka tiukasti kieputtamalla oksien väliin.

Suihkuta maalia kranssin pintaan ja ripottele päälle sokeria. Käännä työn kuivuttua sekä toista maalaus ja sokerointi. Lopuksi voit suihkauttaa lakkaa kiinnittämään mahdollisen irtosokerin.


Kiinnitä nauha kranssin ympäri ja ompele muutamalla pistolla kiinni. 
Kranssi on valmis!





perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 12 .12.2015

Kynttilän tuunausta


Kotoa löytyi ihan tavallisia valkoisia pöytäkynttilöitä ja päätinpä tehdä niistä persoonallisempia.

Tarvitset:


Valkoisen tai vaalean kynttilän
Lautasliinan
Leimasimen ja leimasinmustetta
Leivinpaperin palasen
Silitysraudan tai askartelupuhaltimen


Leimaile lautasliinan valkoiseen pohjakerrokseen haluamasi kuvat. Leikkaa pala sopivan kokoiseksi ja kääri kynttilän ympärille



Ota palanen leivinpaperia ja rullaa tiukasti kynttilän ja lautasliinan ympärille.


Lämmitä nopeasti joko puhaltimella tai silitysraudalla kynttilän pintaa. Huomaat kyllä, kun pintakerros kynttilästä sulaa ja lautasliina imee steariinia. Käy koko kynttilä läpi lämmittäen kuva. Älä sulata liikaa, ettei kynttilään tule jälkiä. Poista leivinpaperi ja tuunattu kynttiläsi on valmis!


Leimasin: MarikaKK shop

Joulukalenteri 11.12.2015

Makeaa mahan täydeltä!

Houkutusten päivä kaikin puolin. Tänään piipahtaessani Ilmajoella, kas kummaa löysin itseni Mallan Makeista. Ihana sisustuskahvila, jota en voi vastustaa! 
Tuoretta kahvia, ihania leivonnaisia ja silmänruokaa vaikka millä mitalla. 
Alla näet joitain näistä houkutuksista.... käykäähän piipahtamassa!


















torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 10.12.2015

Kakkua! 

Tuplasynttäreiden kunniaksi Rustiikkituvalla herkuteltiin tänään. Äitini ja mummani molemmat viettävät juhlapäiväänsä muutaman päivän sisällä, joten tänään oli yhdistetyt juhlat. Tarjolla oli mustikkabritakakkua,

NAM!




Mustikkabrita


Pohjataikina:

125g voita
1,25dl sokeria 
1,5 tl vaniljasokeria
2 keltuaista 
1,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 dl maitoa 

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi.
Vatkaa keltuaiset yksitellen vaahtoon.
Lisää loput aineet sekoittaen.

Marenki:

2 valkuista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa valkuiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi.


Valmistus:


Lämmitä uuni 175 asteiseksi. 
Levitä pohjataikina uunipellille ohueksi levyksi lastalla.
Lisää pinnalle marenki. Kuvioi marenki lusikalla nostellen.
Paista uunissa keskitasolla n. 20-30 min. 

Jäähdytä kypsä pohja ja leikkaa kahteen yhtä suureen osaan. 

Täyte:

2 dl kermaa
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Levitä toisen kakkupohjan päälle paksusti kermaa (marenkipuoli ylöspäin). Ripottele mustikoita kerman pinnalle. Lisää toinen pohjapala kanneksi. Tarjoile mahdollisimman pian.

Helppoa ja hyvää!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 9.12.2015

Rustiikkituvalla on ollut tänään enkelipäivä. 
Tuotteitamme on  viikonloppuna mukana Lasiateljee Minna Tuohisto-Kokon joulumyyjäisissä ja muunmuassa nämä enkelit  ystävineen liihottelevat siis Koskenkorvalle.

Kuvista löytyvät myös enkelini suunnitelma ja kaava.
Aloitan yleensä hahmottelemalla luonnoksen, josta joskus teen kaavat ja joskus leikkaan kankaat ihan vain mutu-tuntumalla (useammin kyllä mutulla :) )

Tuota kaavaa voi käyttää esimerkiksi myös kartongille tai korttiaskarteluun. Silloin vain saa leikata paperista puolet ilmoitetuista palamääristä ja liimaamaan!

Terkuin Rustiikkitupa

Maanläheisillä väreillä ja hamppuhiuksilla

Pirteää punaista villahiuksilla

Alkuhahmotelma on näin yksikertainen

Ja hahmotelmasta tehdyt kaavat tässä

tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 8.12 2015

Koirat kuuluvat Rustiikkituvan arkeen, ovat mukana sekä työssä, että vapaa-ajalla
. Niinpä tietenkin niidenkin "kesämökki" tarvitsee joulukoristelua.
Koristelu toki täytyy olla käytännöllinen, sillä nytkin karvatit käyttävät mökkiään satunnaisesti,
vain pienen hetken kerrallaan.
Meidän hienohelmoillemme varttikin ulkona "kylmässä" on jo saavutus. Nekin oppivat ulkoilemaan etelän lämmössä, joten protestoivat lämpötilaa ulkona.

Mutta pieni kranssi, uusi matto ja jouluvalot toivat joulun heidänkin pikkumökkiinsä.


Ps. Kyltissä on tekstinä:
Martha's boneyard
and Milo's too
Kyltin on tekstannut luottokalligrafini Marika Taidetekstaamolta

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 6.12.2015

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset.
Rustiikkitupa nöyrästi kiittää sotiemme veteraaneja, jotka tekivät itsenäisyytemme mahdolliseksi.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 5.12.2015









Tämän  joulusukan myötä aukesi viides luukku ja Rustiikkitupa aloittaa lauantai-illan vapaan. Sauna, päärynälimsa ja sohva, siinä resepti loppuiltaan. 
MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 4.12.2015



Tänään tuvalla on tehty joulusukkia. Sukkaa voi käyttää ihan koristeena tai vaikkapa lahjapussina glögipullolle. Ohessa työpiirustukset, jos vaikka ompelukärpänen puraisee näin joulukuussa.



Tässä piirustus, jota itse käytin näissä kaavana. Paperina oli A3 pystysuunnassa. Oikealla simppelimpi sukka on vuori.


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 3.12.2015

Tänään kalenterista aukesi arvonta!
Rustiikkituvan Facebook sivusta tykkääjien/ jo aiemmin tykänneiden kesken arvon yhden uniikin tontun.

Voittaja saa vaikuttaa tontun väritykseen.
Arvonta 10.12.2015 klo 12.




Tässä Iivari-tonttu, joka piakkoin matkustaa kohti Etelä-Suomea. Arvottava tonttu on saman tyylinen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2.12.2015


Tänään pääsette pääsette kurkistamaan Rustiikkituvan muurin viereen rakentunutta jouluista tunnelmaa. Rustiikkituvan joulu ei ole kuin hitusen punainen, ihan vain mausteeksi. Muuten pidän luonnonsävyistä ja valkoisesta.

Vanhan lipaston päälle on keräilty kranssi keittokirjatelineeseen, kynttilöitä, rustiikkiset peilit sekä kello näyttämään kuluvaa aikaa.  Seinällä juurista (sypressi) tehty kranssi. Lisäksi peilejä koristaa sydännauha.



Sydännauhasta hieman vaihekuvia tässä:

Kyseiseen nauhaan pujotin 7 sydäntä, jotka ompelin ruutukankaista. Sydänten yläosiin jätin ompelematta noin sentin korkuiset kääntö/täyttö/pujotus raot.



Hakaneulalla otin kiinni kääntöraon saumanvarasta ja pujotin sydämen sisäkautta ulos toisesta reiästä. Näin sydämen saa näppärästi käännettyä oikein päin.


Täyttöön käytin levyvanua, jonka sain sydämeen terättömän lyijykynän avulla. Ensin alaosaan vanua, sitten yläosaan ja nauhan pujotus hakaneulalla. Jos tarvetta, niin täyttelin keskiosaa nauhan pujotuksen jälkeen.


Tässä kaikki seitsemän nauhassa. Nyt vain koristelua oman maun mukaan.
Helppoa, eikös totta!