Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 22.12.2015

Kädet puhtaiksi

Vamistelin äsken joulusaippuaa. Varastosta löytyi Nature's Gardenin kaakaovoipohjaista saippuamassaa ja omenatuoksuöljyä, tummaa suklaata ja kanelia. Lisäksi minulla oli tähtimuotti, konvehtirasia ja juuttinarua. Niinpä tässä lyhyt selostus vaiheista.

Saippuamassa on Usasta tilattu,  Kanadassa valmistettu. Ostin kyseiseltä firmalta paljon tuotteita kynttilöihin, saippuoihin yms.

Pilkoin saippuamassan kulhoon ja sulatin mikrossa ja sekoitin tuoksun mukaan. Lisäilin osaan massaa suklaata ja kanelia.


Kaadoin kerroksittain erisävyisiä massoja muotteihin ja lisäsin juuttinarun ripustuslenkiksi puolessa välissä muottia. Konvehteihin ei narua tarvittu, joten vai  valu muottiin ja odottelemaan jäähtymistä.


Irroitin jäähtyneet ja jähmettyneet saippuat muoteistaan ja siistin reunat terävällä veitsellä. Sillä valmiita, nopeaa, kivaa ja saa persoonallisia saippuoita vaikkapa lahjoiksi. Mukaan voi laittaa kuivattuja yrttejä, kukkien terälehtiä, hedelmiä, mausteita yms.





lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 13.12.2015

Mustikkaiset koristeet


Metsästä löytyy aarteita! 
Tämän päivän luukun takaa kurkistavat mustikanvarvuista valmistetut kranssit.
 Itse pidän tästä materiaalista, koska se kuivaa siististi sotkematta ja on käsille mukava käyttää.

Ja kuinka ne syntyvät....

Tarvitset näihin kransseihin:
Mustikanvarpuja
Koivun- tai pajunoksia
Rautalankaa
Maalia ja/tai lakkaa spraypullossa
Sokeria
Nauhaa tai kangasta

Kiepauta oksista rautalangan avulla pyöreähkö kehikko

Kiinnitä mustikanvarvuista pieniä nippuja rautalangan avulla kehikkoon. Ulkoringille hieman isompia kuin sisäringille.

Käy koko kehikko läpi ja päätä lanka tiukasti kieputtamalla oksien väliin.

Suihkuta maalia kranssin pintaan ja ripottele päälle sokeria. Käännä työn kuivuttua sekä toista maalaus ja sokerointi. Lopuksi voit suihkauttaa lakkaa kiinnittämään mahdollisen irtosokerin.


Kiinnitä nauha kranssin ympäri ja ompele muutamalla pistolla kiinni. 
Kranssi on valmis!





perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 12 .12.2015

Kynttilän tuunausta


Kotoa löytyi ihan tavallisia valkoisia pöytäkynttilöitä ja päätinpä tehdä niistä persoonallisempia.

Tarvitset:


Valkoisen tai vaalean kynttilän
Lautasliinan
Leimasimen ja leimasinmustetta
Leivinpaperin palasen
Silitysraudan tai askartelupuhaltimen


Leimaile lautasliinan valkoiseen pohjakerrokseen haluamasi kuvat. Leikkaa pala sopivan kokoiseksi ja kääri kynttilän ympärille



Ota palanen leivinpaperia ja rullaa tiukasti kynttilän ja lautasliinan ympärille.


Lämmitä nopeasti joko puhaltimella tai silitysraudalla kynttilän pintaa. Huomaat kyllä, kun pintakerros kynttilästä sulaa ja lautasliina imee steariinia. Käy koko kynttilä läpi lämmittäen kuva. Älä sulata liikaa, ettei kynttilään tule jälkiä. Poista leivinpaperi ja tuunattu kynttiläsi on valmis!


Leimasin: MarikaKK shop

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 10.12.2015

Kakkua! 

Tuplasynttäreiden kunniaksi Rustiikkituvalla herkuteltiin tänään. Äitini ja mummani molemmat viettävät juhlapäiväänsä muutaman päivän sisällä, joten tänään oli yhdistetyt juhlat. Tarjolla oli mustikkabritakakkua,

NAM!




Mustikkabrita


Pohjataikina:

125g voita
1,25dl sokeria 
1,5 tl vaniljasokeria
2 keltuaista 
1,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 dl maitoa 

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi.
Vatkaa keltuaiset yksitellen vaahtoon.
Lisää loput aineet sekoittaen.

Marenki:

2 valkuista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa valkuiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi.


Valmistus:


Lämmitä uuni 175 asteiseksi. 
Levitä pohjataikina uunipellille ohueksi levyksi lastalla.
Lisää pinnalle marenki. Kuvioi marenki lusikalla nostellen.
Paista uunissa keskitasolla n. 20-30 min. 

Jäähdytä kypsä pohja ja leikkaa kahteen yhtä suureen osaan. 

Täyte:

2 dl kermaa
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Levitä toisen kakkupohjan päälle paksusti kermaa (marenkipuoli ylöspäin). Ripottele mustikoita kerman pinnalle. Lisää toinen pohjapala kanneksi. Tarjoile mahdollisimman pian.

Helppoa ja hyvää!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 9.12.2015

Rustiikkituvalla on ollut tänään enkelipäivä. 
Tuotteitamme on  viikonloppuna mukana Lasiateljee Minna Tuohisto-Kokon joulumyyjäisissä ja muunmuassa nämä enkelit  ystävineen liihottelevat siis Koskenkorvalle.

Kuvista löytyvät myös enkelini suunnitelma ja kaava.
Aloitan yleensä hahmottelemalla luonnoksen, josta joskus teen kaavat ja joskus leikkaan kankaat ihan vain mutu-tuntumalla (useammin kyllä mutulla :) )

Tuota kaavaa voi käyttää esimerkiksi myös kartongille tai korttiaskarteluun. Silloin vain saa leikata paperista puolet ilmoitetuista palamääristä ja liimaamaan!

Terkuin Rustiikkitupa

Maanläheisillä väreillä ja hamppuhiuksilla

Pirteää punaista villahiuksilla

Alkuhahmotelma on näin yksikertainen

Ja hahmotelmasta tehdyt kaavat tässä

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 7.12.2015

Ensialkuun kiitän Kurpitsa Villaa haasteesta osallistua Taloon.com-nettirautakaupassa löytyvään sisustusnikseihin. Haasteen heitän blogiin Tuulialla. Tämän haasteen myötä pohdiskelin valoon ja valaistukseen liittyviä asioita ihan jokapäiväisessä elämässäni.

Muutettuani alkusyksystä takaisin Suomeen Meksikosta/Espanjasta, tajusin yllättäen unohtaneeni miten nopeasti täällä päivä pimenee.
Olin jo tottunut 12 tuntia päivää, 12 tuntia yötä-rytmiin ja sen selkeyteen. Kun pimenee on aika pian käydä nukkumaan ja valoisalla nousta päivän rientoihin.
Nyt tämä kaikki on opittava ihan uusiksi.

Olen huomannut kaipaavani valtavasti valoa ympärilleni, nytkin aivan keskellä päivää tuntuu, että lisävaloa todella tarvitaan. Muuten nukkumatti alkaa koputella jo kuuden aikoihin illalla.

Tässä alla on tämän hetkinen lempivalaisimeni (näitä on kaksi). Ne antavat mukavan pehmeää valoa, mutta eivät häikäise. Ja tietenkin, niitä on tuunattu, kuinkas muutenkaan!?! Alunperin nämä valaisimet ovat Meksikosta ja aivan toisen värisiä. Siellä ne toimivat lukulamppuina yöpöydillä. Nyt niillä on paikat olohuoneessa antamassa yleisvaloa.
Postauksen lopussa löydät halutessasi vaihekuvat tuunauksen kulusta.



Olen katsellut työskentelyä ja ihan oleilua varten Rustiikkitupaan sopivia valaisimia.Tässäpä muutamia löytöjä ja mahdollisia tulevia hankintoja:

Tämä on oikein hauska ja voisin ottaa sen mukaani vaeltaessani töideni kanssa pöydältä sohvalle ja takaisin.  Nips ja taas riittää valo pikkutarkkaan puuhaan!

Rustiikkia tuvalle...
Ja tämä sopisi niin hyvin äskeisen kattovalaisimen kaveriksi!
Pöytävalaisin Lasse Ø 160x540 mm harjattu antiikki


 Ja lopuksi tässä tuunausprojektini kulku:

Alkuperäinen valaisin, joka ei sopinut sisustukseen ja antoi aivan liian vähän valoa.

Irroitin varjostimesta mustan kankaan ja leikkasin ohuesta puuvillakankaasta uuden tilalle.

Kankaanpainovärillä ja Marika KK:n kaupasta leimasimilla kuvioin kankaan mieleisekseni. Kuivasin, silitin ja vanhensin kangasta vielä hieman kahvilla. Jälleen kuivasin ja silitin...

Liimasin kankaan varjostimeen kiinni ja ompelin reunat. Sitten muutamilla pistoilla siimalla kiinnitys varjostimen metallikehikkoon ja yläosa valmis!

Jalkaosan suihkutin ensi mattalakalla. Lisäsin muutamia paloja lehtikultaa. Hieroin pintaan hieman ruskeaa leimasinväriä ja käsittelin krakleerausmaalilla. Kuivaneeseen jalkaan tarvittiin hieman lisää erisävyisiä leimasinvärejä ja himppunen akryyliväriä korostuksiin. Lopuksi pintasuljettiin jälleen mattalakalla. Ja siinäpä se tuunaus oli valmis!
Tänään tuli tälläinen jumbopostaus, kiitokset kun jaksoitte lukea loppuun saakka. Nähdään huomenna uuden kalenterinluukun merkeissä!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 4.12.2015



Tänään tuvalla on tehty joulusukkia. Sukkaa voi käyttää ihan koristeena tai vaikkapa lahjapussina glögipullolle. Ohessa työpiirustukset, jos vaikka ompelukärpänen puraisee näin joulukuussa.



Tässä piirustus, jota itse käytin näissä kaavana. Paperina oli A3 pystysuunnassa. Oikealla simppelimpi sukka on vuori.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2.12.2015


Tänään pääsette pääsette kurkistamaan Rustiikkituvan muurin viereen rakentunutta jouluista tunnelmaa. Rustiikkituvan joulu ei ole kuin hitusen punainen, ihan vain mausteeksi. Muuten pidän luonnonsävyistä ja valkoisesta.

Vanhan lipaston päälle on keräilty kranssi keittokirjatelineeseen, kynttilöitä, rustiikkiset peilit sekä kello näyttämään kuluvaa aikaa.  Seinällä juurista (sypressi) tehty kranssi. Lisäksi peilejä koristaa sydännauha.



Sydännauhasta hieman vaihekuvia tässä:

Kyseiseen nauhaan pujotin 7 sydäntä, jotka ompelin ruutukankaista. Sydänten yläosiin jätin ompelematta noin sentin korkuiset kääntö/täyttö/pujotus raot.



Hakaneulalla otin kiinni kääntöraon saumanvarasta ja pujotin sydämen sisäkautta ulos toisesta reiästä. Näin sydämen saa näppärästi käännettyä oikein päin.


Täyttöön käytin levyvanua, jonka sain sydämeen terättömän lyijykynän avulla. Ensin alaosaan vanua, sitten yläosaan ja nauhan pujotus hakaneulalla. Jos tarvetta, niin täyttelin keskiosaa nauhan pujotuksen jälkeen.


Tässä kaikki seitsemän nauhassa. Nyt vain koristelua oman maun mukaan.
Helppoa, eikös totta!